TEAM NIKKO UUTISET KALUSTO GALLERIA KILPAILUKALENTERI
 








 
 

Team Nikko 21.01.2006 | Joni Nikko otti varmat kotiin Kouvolasta

Laihian UA:n Joni Nikko kartturinaan Tero Perttula kurvasivat nuorten SM-rallisarjan avauksessa kolmanneksi. Teamnikon laihialaispari hallitsi Hondallaan Kymenlaakson rallin kolmatta sijaa toisesta erikoiskokeesta lähtien.

Joni ja Tero avasivat kuuden erikoiskokeen rallin kurvaten ensimmäisen pätkän toiseksi nopeimman ajan. Sen jälkeen parille kirjattiin kolmasti kolmanneksi nopein ja kahdesti neljänneksi nopein aika. Rallin voiton vienyt Joni Mäkelä ajoi pohjat neljälle pätkälle ja toiseksi sijoittunut Jarkko Nikara vei kahdet pohjat.

-Ralli sujui lähes ongelmitta. Toisella pätkällä kytkin luisti, mutta se vika korjaantui myöhemmin. Uusi asetelma taisi vähän hakea paikkaansa, Nikko selvitti.

-Mäkelä ja Nikara menivät nyt sellaista vauhtia, että emme lähteneet heitä tavoittelemaan. Jo ennen taukoa teimme ratkaisut vauhdin suhteen. Ajoimme riskittömällä vauhdilla kolmannesta tilasta, koska eroa neljäntenä tulevaan oli jo selvästi, Joni jatkoi.

Viime kaudella viimeisen osakilpailun ulosajolla nuorten SM-sarjan hopeapallilta mitalien ulkopuolelle pudonnut Nikko laski nyt vauhdinjaon tarkkaan. Syyt olivat painavat.

-Ei ollut järkevää nostaa vauhtia riskirajoille. Jäisellä tiellä pito oli rajallinen ja takaraivossa painoi jo Tunturiralli. Nuotitusviikolle ei ollut syytä hankkia ylimääräistä autoremonttia.

Teamnikon kuljettajat Joni ja Tero matkasivat heti Kouvolan keikan jälkeisenä aamuna uusien eväiden kanssa suoraan Rovaniemelle, jossa Arctic Lapland rallin nuotitusjakso on jo täydessä käynnissä.

Team Nikko / tiedotus