TEAM NIKKO UUTISET KALUSTO GALLERIA KILPAILUKALENTERI
 








 


Team Nikko 12.02.2006 | Voitto nosti Jonin ja Teron SM-johtoon

Nuorten SM-rallisarjan kauden toinen osakilpailu Hyrylän UA:n isännyydessä oli nappisuoritus teamnikon parille Joni Nikko ja Tero Perttula. Laihian UA:n kaksikko kurvasi Puutalo-rallin selkeän voiton ja se takasi parille SM-sarjan johtopaikan. Ensimmäisen voiton nuorten SM-sarjassa napannut Nikko jätti toiseksi sijoittuneen Saarijärven Jarkko Nikaran 49 sekunnin päähän.

Nikko avasi seitsemän erikoiskokeen rallin kepittämällä Hondansa ensimmäisen erikoiskokeen nopeimpaan aikaan. Seuraavilla kolmella pätkällä Teiskon Joni Mäkelä oli nopein, mutta Nikko säilytti johtoasemansa. Viides erikoiskoe muutti pelin reilusti laihialaisten eduksi. Joni Mäkelä keskeytti ja lähimpänä uhkana vaaninut Jarkko Nikara teki lumitöitä. Ennen kahta viimeistä erikoiskoetta Nikko johti kisaa reilulla minuutilla.

-Viides pätkä oli myös minulle hankala. Aikaa hukkui kun piti väistellä Nikaran suistunutta autoa. Tiellä oli paljon irtolunta ja pidon kanssa oli ongelmia. Oli näköjään muillakin vaikeaa, kun ajoin kuitenkin pohjat sille pätkälle, valaisi Joni.

Kaksi viimeistä erikoiskoetta oli Jonille ja Terolle pelkkää kosmetiikkaa. Joni tiesi, ettei voiton varmistelu ollut helppoa.

-Tiukka kilpailutilanne hellitti viidennen pätkän jälkeen ja jännitys laukesi. Sen jälkeen oli vaikea keskittyä ajoon. Viimeisillä pätkillä tultiin kuitenkin kohtuullista vauhtia, ettei tulisi mitään tyhmiä virheitä.

Nikara kirjautti pohjat kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle. Nikko otti varmat toiset sijat ja sitä kautta ensimmäisen voittonsa nuorten SM-sarjassa.

-Toisia ja kolmansia sijoja on jo ennestään. Nyt on sitten se tavoiteltu voittokin kotona. Urakkaa tietenkin helpotti Mäkelän ja Nikaran ongelmat, mutta niitähän sattuu aina kun ajetaan kilpaa, totesi Joni.

Kolmas ja talvikauden päättävä nuorten SM-ralli ajetaan 4. maaliskuuta Oulussa.

SM-tilanne 2/6 osakilpailun jälkeen:
1. Joni Nikko LaihUA Honda Civic Type-R 24 p.
2. Jarkko Nikara SaaUA Honda Civic Type-R 24 p.
3. Petri Pyymäki VammUA Renault Clio 18 p.

Team Nikko / tiedotus