|
||||||||||
| |
|
|||||||||
Team Nikon iskuryhmä Joni Nikko kartturinaan Tero Perttula ajoivat Tallinna-rallissa pienen n-ryhmän luokkavoiton. Kahdentoista erikoiskokeen kisassa ratkaisut tapahtuivat kolmanneksi viimeisellä kiirustaipaleella. -Olimme siinä vaiheessa ryhmän toisena 12 sekuntia ykköstilasta. Toiseksi viimeisellä pätkällä puristeltiin oikein tosissaan ja siirryttiin kärkeen. Viimeisellä pätkällä otimme vähän rauhallisemmin ja voitimme kisan 2,5 sekunnilla ennen Jani Hirvosta, kertoi Joni. Talvikauden jälkeen ensimmäinen soraralli oli samalla testiä kesäkuulla jatkuvaa SM-sarjaa varten. Laihialaisilla oli matkassa vain kaksi uutta rengasta. Muut olivat jo viime kaudella alla pyörineitä kiekkoja. -Kisassa totuteltiin sorapintaan ja testattiin uudenlaisia jarrupaloja. Uudet palat osoittautuivat tehokkaiksi ja kestäviksi. Niillä pystyi jättämään jarrutuksen myöhäisempään kuin ennen. Jatkossa niille löytyy varmasti käyttöä, listasi Joni kisan antia. Tallinna-rallin luokkavoitto oli Jonille jo toinen. Ensimmäinen täysosuma laihialaiselle tuli vuosi sitten. Silloin kartturin penkillä istui vaasalainen Kai Risberg. Team Nikko / tiedotus |
||||||||||