|
|||||||||||
| |
|
||||||||||
Rallin SM-sarjassa siirryttiin sorakauteen yleisen luokan Valkeakosken Waltikka-rallissa. Yleiskilpailun voitti Sebastian Lindholm niukasti ennen Jari-Matti Latvalaa. Pienessä n-ryhmässä Laihian Urheiluautoilijoiden Joni Nikko kartturinaan Tero Perttula olivat koko rallin ajan hyvin mukana ryhmänsä kärkivauhdissa kurvaten maalikorokkeelle kolmantena. Ryhmän SM-pisteitä tavoitteli 26 autokuntaa. Seitsemän erikoiskokeen rallissa ajettiin yhteensä 90 Ek-kilometriä, jotka poikkesivat Waltikka-rallissa aiemmin käytetystä reitistä. Joni ja Tero kellottivat kaikille pätkille ajat, jotka takasivat sijoitukset vähintään neljän nopeimman joukkoon omassa ryhmässä. -Tämänkertaiset pätkät tuntuivat paljon hankalimmilta kuin vuosi sitten ajetut. Koko päivänä emme päässeet kunnolla juonesta kiinni ja siihen nähden kolmas sija tuntuu tosi hyvältä, tilitti Joni kisan jälkeen. Teamnikon Tallinnan rallin jälkeen huollettu Honda Civic tikkasi Valkeakoskella moitteetta koko kilpailupäivän, eikä miehistönkään otteissa ollut valittamista Jonin pyöreistä kommenteista poiketen. Miesten vauhti nuottikisoissa on kasvanut selvästi ja erikoiskokeiden sijoitukset ovat nykyään tasaisesti useamman sijan korkeammalla kuin vuosi sitten. SM-sarjassa neljänneksi Teamnikon miehistöllä rallikiireet jatkuvat jo tulevana viikonloppuna Heinolan ympäristössä, jossa korkataan nuorten SM-sarjan kesäkausi. Talvella ajetun kolmen osakilpailun jälkeen Joni ja Tero ovat siinä sarjassa kakkospaikalla. Heinolassa miehillä on tietenkin tavoitteena vähintään säilyttää saavutettu asema, tai mieluimmin korjata sitä yhdellä pykälällä ylöspäin. Team Nikko / tiedotus |
|||||||||||