TEAM NIKKO UUTISET KALUSTO GALLERIA KILPAILUKALENTERI
 








 

Team Nikko 06.09.2006 | Joni Nikko kiinni mestaruusvauhdissa

Ralliautoilun nuorten SM-sarja on edennyt lähes kalkkiviivoille. Kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Keravalla osakilpailuvoitto oli kahden kauppaa. Voittokamppailuun ehtivät vain tasapistein Keravalle lähteneet Laihian Joni Nikko ja Saarijärven Jarkko Nikara, joka tällä kertaa ajoi voittoon.

Nykymittapuun mukaan rallissa ajettiin harvinaisen monta erikoiskoetta, kun niitä oli peräti yhdeksän kappaletta. Nikara oli ensimmäisellä pätkällä selvästi joukon nopein, mutta sen jälkeen peli tasoittui. Seuraavilla kolmella erikoiskokeella Nikko oli kartturinsa Tero Perttulan kanssa vain sekunnin tai kymmenysten päässä Nikarasta. Viidennellä ja kuudennella kiirustaipaleella laihialaispari tuuppasi pohja-ajat.

-Pitkä ajotauko tuntui kisan alussa. Ensimmäisellä pätkällä en päässyt kunnon rytmiin ja se näkyy tuloksissa. Jäin Nikaralle aivan liian paljon ja se harmittaa. Seuraavilla pätkillä ero oli niin pieni, että kumpi tahansa olisi voinut voittaa.

Rallin viimeisillä erikoiskokeilla molemmat voitosta ajaneet kuljettajat välttivät riskejä ja niinpä kisassa neljänneksi ajanut Joni Karhu pääsi herkuttelemaan pätkäpohjilla.

Nikara varmisteli voiton, eikä Nikon kakkospaikkaa kukaan uhannut. Kolmanneksi ehtinyt Riku Seppä jäi reilun puoli minuuttia Nikon vauhdista.

Nuorten rallimestaruus ratkeaa kuluvan kuun 23. päivänä Naantalissa.

-Kauden päätöskilpailussa täytyy ajaa vain voitosta. Suomen mestaruus ratkeaa sillä kumpi meistä on nopeampi, Nikara vai minä, laski Nikko.

Team Nikko / tiedotus