TEAM NIKKO UUTISET KALUSTO GALLERIA KILPAILUKALENTERI
 








 
Team Nikko, 04.06.2007 | Kesäkausi käyntiin Ruotsista

Talvikaudelle tavoitteeksi asetettiin autoon tutustuminen, yhteistyön kehittäminen uuden kartanlukijan kanssa sekä kovavauhtisten kilometrien kerääminen. Tunturirallissa vauhti oli hyvää, mutta valitettavasti hanki kutsui muutamaan otteeseen. Nilsiän, kauden toisen osakilpailun turbo-ongelmat kisan viimeisellä erikoiskokeella sekä talven viimeisen osakilpailun, Peurunka-rallin pyörähdys ja jarrumurheet kisan alkutaipaleella olivat talven kisojen suurimmat ongelmat. Hyviä asioita oli monia ja kehitettävääkin tietysti löytyy, joista päällimmäisenä auton sekä nuotin kehittäminen.

Runsaasti kokemusta tuoneen talven jälkeen Team Nikko aloitti ensimmäisen kesäkautensa nelivetoisella Ruotsista, maan toiseksi suurimassa rallissa South Swedish Rally:ssa. Jo lähes perinteeksi muodostunut kesäkauden aloitus Tallinnassa oli tällä kertaa jätettävä väliin auton keväthuollon hieman pitkittyessä. Talven jäljiltä autoon tehdyn täyshuollon lisäksi oli autoon hankittu myös suorakytkentävaihdelaatikko, jonka pitäisi helpottaa jo talvella vaikeaksi todettua risteysajoa.

Etelä-Ruotsin ralli oli tänä vuonna siirretty edellisvuosiakin etelämmäksi ja kisapaikkakuntana toimi n. 27000 asukkaan Ljungby, joka sijaitsi noin 430 km Tukholmasta etelään kohti Helsingborgia. Kisasta jaettiin tänä vuonna ruotsin mestaruussarjan lisäksi myös pohjoisen Euroopan ralli cup-pisteitä, mikä oli tuonut paikalle myös muutaman kuskin Puolasta ja Liettuasta. Kisassa ajettiin 16 erikoiskoetta kahden päivän aikana yhteismitaltaan n. 185 km. Tiet olivat mitä haastavimpia ralliteitä. Mutkaisia, vauhdikkaita ja kapeita ”rännejä”, kivien vaaniessa heti tien reunoilla. Tavoitteeksi asetettiin maaliin pääsy, mikä antaisi hyvän pohjan kesän ensimmäiseen sm-ralliin Keravalle.

Team Nikon kisa alkoi mitä huonoimmalla tavalla. Rengasrikko kisan ensimmäisellä erikoiskokeella vei suurimmat tulosodotukset kesän muihin kisoihin. Ennen huoltoa ajettavana oli kuitenkin vielä kolme erikoiskoetta, auton ainoan varapyörän ollessa jo ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen käytettynä. Varmalla ja riskittömällä ajolla ensimmäinen päivä saatiin kuitenkin ajettua ilman muita murheita, erikoiskoeaikojen ollessa parhaimmillaan yleiskilpailun 6. Kokonaissijoitus ensimmäisen päivän jälkeen oli 14.

Toisena päivänä ajettiin vielä 9 erikoiskoetta ja 105 kisavauhtista kilometriä. Jo aamun ensimmäinen pikataival osoitti taas Ruotsin kivisten teiden vaarallisuuden. Nuotituksessa hieman liian nopeaksi jääneen nuotin seurauksena auton takapää valui linjalta tien sivuun, jossa vaaninut kivi rikkoi takarenkaan. Muutama kilometri tyhjällä renkaalla, lievä luottamuksen puute nuotteihin sekä auton sammuminen seuraavan pätkän asfalttilähdössä panivat keskittymisen koville jo päivän alkuvaiheissa. Aamun kolmannen erikoiskokeen onnistuminen toi kuitenkin taisteluasenteen takaisin ja kisa päästiin kuin päästiinkin maaliin erikoiskoeaikojen ollessa sijoilla 5-9. Lopullinen sijoitus yleiskilpailussa oli 11.

Kisan voittoon ajoi Production cupistakin tuttu mies Patrik Flodin. Oscar Svedlund jäi tiukassa sekuntikamppailussa toiseksi Bengt Abrahamssonin tullessa kolmanneksi.