TEAM NIKKO UUTISET KALUSTO GALLERIA KILPAILUKALENTERI
 








 
Team Nikko, 28.05.2008 | Hyvin alkanut Etelä-Ruotsin ralli päättyi iskunvaimennin rikkoon

Etelä-Ruotsin ralli ajettiin 23. - 24.5 noin 450 km Tukholmasta etelään Ljungbyn kunnan toimiessa isäntäpaikkana. Reittiä oli muutettu vuodesta 2007 radikaalisti ja 14 erikoiskokeesta ainoastaan yksi oli sama kuin edellisvuonna. Perjantain kolmelle kahteen kertaan ajettavalle erikoiskokeelle starttasi noin 100 kilpailijaparia. Mukana oli ruotsalaisten lisäksi kuskeja Suomesta, Tanskasta ja Norjasta. Lauantaipäivälle jäi kahdeksan erikoiskoetta, joista neljä ajettiin kahdesti. Myös osallis­tujamäärä lisääntyi, sillä mukaan tuli Ruotsin kansalliset luokat ja lähtijöitä oli kaiken kaikkiaan noin 250 kilpailijaparia.

Tallinna-rallin jälkeen auto oli käynyt läpi normaalin tarkastuksen, jossa oli myös tehty kisasta kerätyn tiedon perusteella joitakin muutoksia auton voimansiirtoon. Testi­kilometrit muutoksien jälkeen jäivät tiukan aikataulun takia vähiin, mutta kilpailunuotituksen ja testierikoiskokeella käynnin jälkeen Joni ja Aki vaikuttivat varsin tyytyväisiltä.
- Auto tuntui hyvältä, mutta kyllä on vaikeat tiet. Varsinkin perjantain kapeilta teiltä löytyy ”ylityk­siä”, ”sumppuja” ja heinikoissa vaanivia kiviä älyttömän paljon. Nuotti pitää nyt toimia ja varsinkin toisella ajokerralla, teiden kuluessa voi tapahtua mitä tahansa. Lauantaina tiet ovat hieman enem­män suomalaistyyppisiä. Nopeampia ja ehkä hieman helpompia nuotin kannalta, kertovat Joni ja Aki.

Team Nikko starttasi kisaan numerolla 16. Eteen paikkansa olivat lunastaneet ison A ja N ryhmän Ruotsin kärkikaarti. Kisa aloitettiin todella vaikealla 16,8 km pitkällä erikoiskokeella. Muutaman edellä ajaneen kilpailijan sortuessa ulosajoon kisan alkumetreillä Team Nikko rauhoitti jo alun perin rauhallista taktiikkaa. Erikoiskokeen loppuosalla ilmaantui vielä ongelmia jarrujen kanssa. Ajo hitaalla ja syhe­röisellä tiellä rasitti etujarruja tehden niistä etupainoiset, mikä taas vei ajamisesta tarkkuutta. Eri­koiskokeen maalissa odotti kuitenkin iloinen yllätys. Toiseksi nopein aika luokassa ja yleiskilpailussa 5. muutaman WRC:n ehtiessä myös edelle.
Erikoiskokeet 2 ja 3 Joni ja Aki jatkoivat ilman riskejä, jarruongelmien edelleen haitatessa menoa. Tämä näkyi hieman pätkäajoissa, mutta ensimmäiseen huoltoon tultaessa sijoitus oli kuitenkin hieno. Yleiskilpailun 7. ja luokan 4. erojen ollessa tässä vaiheessa kisaa marginaalisia.

Päivän toiselle lenkille huolto sai jarrumurheet ratkaistua ja tavoite oli saada pidettyä sijoitus yötau­olle ja parannettua hieman lähtönumeroa lauantaille. Tavoite kuitenkin alkoi murentua noin 2,5 km ennen erikoiskoe 4 maalia ajourassa vaanineeseen kiveen. Rengas rikkoontui, mutta aika oli siitä huolimatta vain 2 sekuntia aamullista aikaa hitaampi. Totuus rengasrikon seurauksista paljastui kuitenkin vasta seuraavalla erikoiskokeella. Iskun seurauksena myös pyöränkulmat olivat hieman muuttuneet tehden autosta levottoman ajetta­van.
Erikoiskoe kuusi päätti Team Nikon vuoden 2008 etelä-Ruotsin rallin. Erikoiskokeen puolivälin tienoilla olleessa nopeassa kurvissa ajolinja valui hieman leveäksi, jolloin tien reunassa vaaninut kivi rikkoi renkaan ja vanteen. Ainoan varapyörän ollessa jo käytetty ei kisan jatkaminen ollut mahdol­lista.

Superrallisäännön mukaan kisan jatkaminen olisi ollut mahdollista, mutta huollossa paljastuneen iskunvaimenninvaurion seurauksena Team Nikko päätti jättää kisan kesken.
- Meille ei ollut tarvittavia varaosia mukana, jotta kisaa olisi voitu mielekkäällä tavalla jatkaa. Kil­pailukumppanit olisivat kyllä auttaneet auton kuntoon saamiseksi, mutta kilpailukykyiseksi autoa ei niillä osilla olisi saanut. Vaikka kisa jäikin kesken niin erikoiskoeajat ja tapa millä ne tulivat osoittavat, että viimeiset muutokset voimansiirrossa ovat olleet oikeaan suuntaan ja vauhti olisi löy­tymässä. Pannaan auto kuntoon, ajetaan vähän testiä. Keravalla uutta matoa koukkuun, tuumi Joni pahimman pettymyksen väistyttyä.

Runsaasti tapahtumia sisältäneen kisan voittoon ajoi Mats Jonsson Ford Escort WRC:llä. Ison N-ryhmän voittoon ja yleiskilpailun neljänneksi ajoi Robin Sandberg Mitsubishi Lancer Evo 9:llä