Team Nikko, 01.09.2009 | Vikuroivalla autolla kuudenneksi korkeimmat SM-pisteet
Rallin SM-sarjan kesäkauden toinen kilpailu kurvattiin Kouvolan ympäristössä. Sorapinnalla hyvään vauhtiin yltäneiden Joni Nikon ja Aki Suutarisen kyyti oli kiireistä, mutta vikuroivasti käyttäytyvä Mitsubishi vei pohjan kunnon sijoitukselta. Yhdeksän erikoiskokeen rallissa laihialaistiimin saalisti kuudenneksi korkeimmat SM-pisteet.
Rallin voittoon ajoi Jari Ketomaa kakkoseksi ehtineen Juha Salon jäädessä voittajalle 20,6 sekuntia.
Team Nikon tekniset vaikeudet alkoivat jo kisaa edeltävässä Shakedown -ajossa.
-Auto täristi niin rajusti, ettei ajamisesta tullut mitään. Ennen rallia autoon vaihdettiin vetoakselit ja kardaani. Jotakin jäi kuitenkin pieleen kun auto kulki vinossa kuin ajokoira. Joillakin pätkillä onnistuttiin melko mukavasti, mutta vastapainoksi tuli ajovirheitä kun auto ei totellut ohjausta, kirkasti Joni, joka nopeimmillaan pyöräytti nelikkojen toiseksi nopeimman pätkäajan.
Parhaimmillaan viidentenä roikkunut Team Nikon miehistö joutui viimeisellä pätkällä ongelmien vuoksi vielä taipumaan pari sijaa, mutta SM-pisteet lasketaan kuitenkin kuudenneksi parhaasta suorituksesta. Kuudenneksi ajanut ja jo viime vuosituhannella menestyksekkäästi nelikkoautoilla kilpaillut Ari Vihavainen ei osallistu SM-sarjaan.
Joni ja ylistarolainen Jukka Ketomäki ajavat yhdessä Team Mitsubishi Pohjanmaan lipun alla. SM-sarjan tiimikilpailussa tämä kaksikko nousi Kouvolan rallissa kolmannelle sijalle.
-Loppukaudesta pidetään siitä kiinni, että tiimikilpailussa ollaan mitalilla, Joni vakuutti.
Seuraavan kerran soraa lennätetään Vartti SM-rallin reitillä Keravan ympäristössä elokuun 29. päivänä.
| |
|