22.02.2010 | Uran parhaat SM-pisteet Mikkelin vaikeilta teiltä
Mikkelissä ajettiin kauden kolmas SM-osakilpailu talvisissa olosuhteissa. Team Nikko lähti tavoittelemaan podium paikkaa 7 erikoiskokeen ja 93 erikoiskoekilometrin kisassa.
-
Mielenkiintoinen kisa on tulossa. Aika paljon reitti on hidastunut aikaisempien vuosien reitistä. Pieni tie ei ole ollut aivan suurimpia vahvuuksiani, mutta nytpähän sitä saa ainakin harjoitella. Tunturin jälkeen on ehditty ajaa vain yhden kerran ja sen perusteella on tehty pieniä muutoksia voimansiirtoon. Toivottavasti niistä on apua. Hyökkäämään on kuitenkin heti lähdettävä, tuumi Joni ennen kisaa.
Neljän erikoiskokeen jälkeen tauolle tultaessa Jonin yleiskilpailusijoitus oli hienosti neljäs. Vaativat alkupätkät olivat verottaneet monen kilpakumppanin vauhtia, mutta ongelmitta ei Joni ja Akikaan olleet selvinneet.
-
Ykköspätkä lähti tulemaan hienosti, mutta noin kolme kilometriä ennen maalia yksi ojanpäälle aurattu mutka yllätti. Siitä onneksi selvittiin lumipenkassa käynnillä, mutta siitä seurannut tuulilasin totaalinen huurtuminen verotti aikaa useamman kymmenen sekuntia, noitui Joni ja Aki huollossa.
Kolmella viimeisellä erikoiskokeella lähdettäessä oli kisa vielä täysin auki ja kuuden erikoiskokeen jälkeen Joni ja Aki olivatkin pudonneet viidenneksi. Viimeiselle 18 km erikoiskokeelle Joni sai kuitenkin hyvän rytmin päälle ja maalissa juhlittiin yleiskilpailun neljättä sijaa ja kolmanneksi korkeimpia SM-pisteitä.
-
Olihan kisa. Meinattiin munia vielä hyvä sijoitus kuudennella pätkällä. Risteyksen sisäpenkka vähän "imaisi" ja siinä sitten vekslattiin muutaman kerran, että saatiin auton nokka oikeaan suuntaa. Tietysti lämmityslaite imaisi tilanteessa reilusti lunta ja lasit oli saman tien umpijäässä. Oli sitten muutama tilanne loppupätkällä, mutta onneksi selvittiin. Viimeinen pätkä tulikin sitten hyvin pikku kiukulla ja saatiin kuitattua sijoitus takaisin, Joni kertoi.
Kisan voitti Jari Ketomaa. Rallin SM-sarja jatkuu jo kahden viikon kuluttua Joensuussa ajettavalla Hartikainen SM-Itärallilla. |
|